Jääkiekon MM kisat 2021

Jääkiekon MM-kisat 2020 jäävät historiaan kisoina, joita ei koskaan pidetty. Alunperin kisat suunniteltiin pelattavan 8.-24.5.2020 Lausannessa ja Zürichissä Sveitsissä. Suomen Leijonien piti hallitsevana maailmanmestarina puolustaa näissä kisoissa mestaruutta, mutta toisin kävi. Nyt saammekin odottaa hieman pidempään ja alkaa jännittämään Jääkiekon MM 2021 kisoja. Miten Suomen Jääkiekkomaajoukkue 2021 pärjää kisoissa? MM-kisat 2021 tullaan viimeisimmän päätöksen mukaan järjestämään 21.5 – 6.6.. 2021.

Jääkiekon MM-kisat 2021 pelataan 21.5. – 6.6.2021

Jääkiekon MM 2021 kisat tullaan pelaamaan alkuperäisen suunnitelman mukaan Valko-Venäjän Minskissä ja Latvian Riikassa. Sveitsi olisi voinut pyytää vuoden 2020 Jääkiekon MM-kisojen peruunnuttua seuraavia kisoja itselleen, mutta se päätti jättää hakematta niitä. Tämä tietää myös sitä, että Suomessa järjestetään 2023 MM-kisat kuten on suunniteltukin. Villeimmät huhut puolestaan ovat jo eväämässä Venäjältä järjestämisoikeuksia vuoden 2023 MM-kisoista, olisiko tuolloin Sveitsin paikka?

Pelit Latviassa ja Valko-Venäjällä

Joka tapauksessa Jääkiekon MM-2021 tullaan siis järjestämään Valko-Venäjällä ja Latviassa. Viimeisimpien tietojen mukaan kisat järjestettäisiin aikavälillä 7.5.-23.5.2021, mutta on väläytelty myös 14.5. -30.5.2021 ajankohtaa. Tämä selvinnee vielä vuoden 2020 aikana. Viimeisimpien tietojen mukaan Jääkiekon MM 2021 -kisat tullaan pelaamaan vasta 21.5.-6.6.2021. Nämä päivämäärät on myös IIHF eli kansainvälinen jääkiekkoliitto nyt vahvistanut.

Otteluohjelma tullaan julkaisemaan kesän 2020 aikana kokonaisuudessaan.

Jääkiekon MM 2021 kertoimet ja vedonlyönti

Jääkiekon MM 2021 kisat tulevat tarjoamaan jälleen tuhdisti vedonlyöntikohteita. Vuoden 2021 puolella tulevat jälleen mestaruuskertoimet ja lohkojen eri kertoimet tarjolle, pääset varmasti lyömään myös vetoa miten kukin joukkue alkusarjassa pärjää.

Yksittäisille pelaajille avataan varmasti myös vetoja. Kuka on turnauksen maalikuningas -betsi on usein rahakas veto suurilla kertoimilla.

Kisojen aikana vedonlyönti yksittäisistä otteluista tulee olemaan myös kattavaa. Heti kun kertoimet jääkiekon MM 2021 kisoihin on saatavilla, päivitämme niitä tähän.

Jääkiekon MM-kisat 2021 lohkojako

Vaikka päivämäärät ja otteluohjelma eivät olekaan lyöty vielä lukkoon niin alkulohkojen joukkuejako on selvillä. Jääkiekon MM kisat 2021, katso lohkojako tästä:

Alkulohkojako:

Lohko A (pelataan Valko-Venäjän Minskissä):
Venäjä, Ruotsi, Tsekki, Sveitsi, Slovakia, Tanska,Valko-Venäjä ja Iso-Britannia

Lohko B (pelataan Latvian Riiassa:)
Suomi, Kanada, USA, Latvia, Saksa, Norja, Italia ja Kazakstan

Venäjän piti olla alunperin Suomen lohkossa, mutta se sai pyyntönsä läpi ja pelaa ottelunsa Valko-Venäjällä.

Otteluohjelma jääkiekon MM 2021

Jääkiekon MM 2021 otteluohjelma ja pelipäivät julkistetaan myöhemmin. Ottelut tullaan pelaamaan 21.5. – 6.6.2021.

Riika ja Minsk isännöivät alkusarjan pelit ja Riiassa tullaan lisäksi pelaamaan kaksi puolivälieräottelua. Loput kaksi puolivälieräottelua, välierät ja mitalipelit pelataan Minskissä.

Suomen jääkiekkomaajoukkue 2021

Kuka pelaa kisoissa? Kuka kieltäytyy? Huhujen mukaan vuoden 2020 oli maailmanmestaruuden jälkeen tunkua NHL-pelaajia myöden, toivottavasti myös näihin kisoihin. Heti kun ensimmäisiä maajoukkueen harjoituspelejä pelataan päivitämme tänne Suomen Leijonien kokoonpanot.

Jääkiekon MM-kisat  2019 – Suomen juhlavuosi!

Jääkiekon MM-kisat 2019 pelattiin 10.-26.5.2019 Slovakiassa. MM jääkiekko kisakaupunkeina olivat pääkaupunki Bratislava ja Kosice.

Moni sitä toivoi, tuskin moni siihen oikeasti uskoi. Asiantuntijoiden mielestä joukkueella ei ollut mahdollisuuksia päästä puolivälieräpelejä pidemmälle – toisin kävi. Joukkueen sankareita on useampia, päälimmäisenä mieleen tulee huiman kasvutarinan kasvot eli Leijona – kapteeni Marko ”Mörkö” Anttila. Sankarin viittaa voi kyllä yhtä hyvin sovitella Kevin Lankisen harteille, Kaapo Kakko teki oman osansa alkusarjan peleissä eikä tule unohtaa koko valmennusporrasta Jukka Jalosen johdolla. Huolto, joukkueenjohto. Me ollaan sankareita kaikki!

Lempäälä juhli 26.6.2019 leijonakapteeneitaan kansanjuhlalla. Sekä miesten että naisten joukkueessa oli kapteenit Lempäälästä,  Marko ”Mörkö” Anttila ja Jenni Hiirikoski – mahtava kunnia Lempäälälle!!.

Alkusarjassa Suomi pelasi hyvin, tosin vaaran merkkejä oli näkyvissä etenkin Saksa-tappion ja nihkeän Ranska-pelin jälkeen. Ensimmäisen pudotuspelivastustajan ei Ruotsin kaato nosti odotuksia ylivoimaista mestarisuosikki Venäjää vastaan. Uskomaton voitto ja Finaalissa vastassa Kanada, joka oli jo kerran turnauksessa voitettu. Finaali oli selkeästi tiukempi peli, mutta lopulta Suomi voitti ja pääsi maistelemaan makeaa menestystä! Siinä Leijonat -tarina lyhyesti, toivottavasti elit mukanamme tuon upean kisan ja voitit vedonlyönnissä – me löimme vetoa myös Leijonien mestaruuden puolesta – huippukertoimella!

Jääkiekon MM-Kisojen loppupelien tulokset

Suomi oli viimeksi voittanut MM-kultaa vuonna 2011, tuolloin jääkiekon MM-kisat pelattiin nimenomaan Slovakiassa. Toistaako historia itseään? Ja sehän toisti! (edit. finaalin jälkeen!) Jukka Jalosen Leijonat eivät lähtenyt ykkössuosikkina näihinkään kisoihin, mutta silti odotukset olivat korkealla. Kuka tulisi NHL:stä vahvistamaan Suomen Leijonia? Kuka nousisi Suomen ykkösmaalivahdiksi? Näihin saimme vastaukset hyvissä ajoin, NHL:stä ei pahemmin vahvistuksia tullut eikä tuo joukkue niitä tarvinnut. Yhtenäinen joukkue pelasi Kevin Lankisen edessä todella tiiviinä pakettina – häkellyttävä tulos kaiken kaikkiaan!

Jääkiekon MM 2021 veikkaus ja kertoimet

Jääkiekon MM 2019 kisat tarjosivat paljon erilaista vedonlyöntiä ja kun tiedettiin että pudotuspeleissä kaikki ovat todella pienestä kiinni, niin veikkaus MM 2019 maailmanmestarista oli melkoista arpapeliä. Jääkiekon MM-kertoimet kertovat ehkä ennen kisoja mitkä maat ovat suosikkeja voittamaan lätkän MM-2019 kisat, mutta todella monesti isoja tai pieniä yllätyksiä on aina nähty. Suomi ei ollut suosikki ja kuinkas sitten kävikään?

Leijonat olivat kisoja ennen vetomarkkinoiden neljänneksi rankattu ryhmä voittamaan maailmanmestaruuden. Suomen kerroin oli tuolloin Unibetilla 8.00. Ykkösuosikki oli Venäjä kertoimella 1.75.

2020 Kanada ja Venäjä ykkössuosikkeina

Alkuperäinen Jääkiekon MM ennakko vuoden 2020 kisoihin povaili Kanadan (3,50)  ja Venäjän (5,50)  joukkueille matalimpia kertoimia. Kun kisat julistettiin peruntuneeksi, nämä, kuten Suomenkin kohtalo jäivät täysin spekulaatioiksi.  IIHF (Kansainväinen Jääkiekkoliitto) postitti virtuaali-rankinglistan, joka perustui fanien äänestysvilkkauteen.

Suomi sijoittui kolmannessa ja toistaiseksi viimeisessä äänestyksessä toiseksi heti Latvian (!) kannoilla.

Vedonlyönti Jääkiekon MM-kisoista

Vetoa voi lyödä ennen MM-kisoja kisojen parhaista pistemiehistä ja maalipörssin kuninkaista, omat betsit voi laittaa myös lohkosijoituksille, joukkueiden välille ja tietenkin mitalisteille ja jääkiekon maailmanmestareille. Lisäksi nykysysteemin mukaan yli 60 ottelua takaavat huimasti vedonlyöntimahdollisuuksia käytännössä jokaisesta matsista. Ja kuten olemme jokaisissa kisoissa nähneet, yllätyksiltä emme voi välttyä. Tuolloin tarjolla on parhaat kertoimet tähän keväiseen jääkiekkotapahtumaan. Joko olet lyönyt vetoa seuraavasta jääkiekon maailmanmestarista? MM-jääkiekko veikkaus on suosituin vedonlyönnin kohde Suomessa.

Monet vedonlyöntisivustot tarjosivat kisoihin ylimääräisiä kampanjoita usein jo hyvissä ajoin, joten näiden sivujen kampanja-osastolla vierailu todellakin kannatti. Usein tarjolla voi myös tulevaisuudessa olla riskitön veto Suomen peleihin tai jopa ilmaista pelirahaa kisoihin.

Jääkiekon MM live

Lätkän MM-kisojen televisiointioikeudet ovat MTV3 kanavalla, jääkiekon mm livestream on tarjolla CMore -palvelun kautta. Kaikki Suomen Leijonien ottelut tullaan näyttämään MTV3 kanavalla, ilmaiskanavalla on myös mahdollisuus katsoa pudotuspelien isoimmat pelit.

Vedonlyöntiyhtiöiden livestream MM kisoista oli saatavilla jo vuoden 2018 kisoissa ja mm jääkiekko teki paluun livestream ja livelähetys-palveluihin tänä vuonna. MM jääkiekko kertoimet olivat tarjolla mainiosti livevedonlyönnin puolella, näitä kohteita on mukava betsata samalla kun katsoo kisojen otteluita.

Suomi on MM-jääkiekon suurvalta

MM-kullan voittaminen ensimmäisen kerran vuonna 1995 oli yhden kansallisen trauman purkaminen (seuraava oli Lordin Euroviisu-voitto ja viimeinen olisi jalkapallon arvokisoihin pääsy).

MM-voitolle Suomi sai jo esimakua Calgaryn talviolympialaisissa vuonna 1988, kun Suomi sai kaikkien aikojen ensimmäisen arvokisamitalin.

Vuonna 1992 Prahan ja Bratislavan kisoissa Suomi sitten sai ensimmäisen MM-mitalin. Silloinkin kisoihin lähdettiin tyystin tuntemattomalla joukkueella, joka kuitenkin eteni finaaliin asti. Tappio tuli silloin Ruotsia vastaan.

2000-luvulla Suomi on sitten saanut jo yhdeksän MM-mitalia – kaksi ikimuistoista mestaruutta, neljä katkeraa hopeaa ja kolme mukavaa pronssia.

Jääkiekon maailmamestaruuskilpailut

Jääkiekon maailmanmestaruus-kilpailut on maajoukkueille järjestettävä jääkiekkoturnaus, johon saavat oikeuden osallistua kansainvälisen jääkiekon alaisina olevat joukkueet. Ensimmäisen kerran maailmanmestaruudesta pelattiin vuonna 1920. Viime vuosina maailmanmestaruudesta on pelattu joka vuosi, mikä on nostanut hyvin kaksijakoisia ajatuksia. Esimerkiksi jalkapallossa pelataan vastaava turnaus vain joka neljäs vuosi.

Vuodesta 1972 lähtien maailmanmestaruudesta on taisteltu myös olympiavuonna. Poikkeuksia olivat vuodet 1980, 1984 ja 1988, jolloin MM-kisoja ei pidetty. Vuodesta 1972 lähtien myös ammattilaispelaajat ovat voineet osallistua MM-kilpailuihin. Vuosina 1998–2005 MM-kisoissa oli ”Kaukoidän kiintiöpaikka”. Käytännössä se tarkoitti, että IIHF järjesti erillisen Kaukoidän karsintasarjan, jonka voittaja pääsi kiintiöpaikalle MM-kisojen pääsarjaan. Karsinnan hävinneet maat jatkoivat omalla sarjatasollaan. Japani saavutti tämän paikan joka vuosi, kun kiintiö oli vielä olemassa. Kun kiintiö poistettiin, Japanilla olisi ollut mahdollisuus säilyä suoraan pääsarjassa sijoittumalla vähintään 14:nneksi, mutta se ei onnistunut tässä.

MM-kisojen nykymallissa on yhteensä neljä tasoa. Pääsarjassa mukana ovat nykyhetken parhaimmat joukkueet ja ensimmäisessä divisioonassa taistellaan pääsystä pääsarjaan. Lisäksi mukana ovat toinen ja kolmas divisioona. Pääsarjassa pelaa 16 maajoukkuetta, jonka voittaja julistetaan maailmanmestariksi. Kaksi viimeistä joukkuetta putoavat puolestaan divisioonavaiheeseen. Sekä ensimmäisessä että toisessa divisioonassa pelaa kaksitoista joukkuetta kahteen eri maissa pelattavaan kuuden joukkueen lohkoon jaettuna.

Eniten maailmanmestaruuksia on Venäjällä, joka on saavuttanut mestaruuden 27 kertaa. Tilastossa toisena on Kanada 25 mestaruudellaan. Suomi on vienyt kultaa kahteen kertaan. Puolestaan pääasiassa hissijoukkueen maineessa olevat Slovenia ja Itävalta ovat vaihdelleet vuosittain pelaamista pääsarjan ja ensimmäisen divisioonan välillä.

Jääkiekon MM-kisat pähkinän kuoressa vuodesta 2016…

Vuoden 2016 MM-kisat pelattiin Venäjällä, joka oli kisoihin lähdettäessä hallitseva maailmanmestari. Venäjällä pelipaikkakuntina toimivat Moskova ja Pietari. Kisojen pitopaikka päätettiin Slovakian maailmanmestaruuskisojen yhteydessä. Venäjällä on pelattu aikaisin MM-kiekkoa viisi kertaa, joista viimeisimmästä kerrasta on aikaa yhdeksän vuotta. Kisat voitti lopulta Kanadan joukkue.

Vuoden 2017 MM-kisat pelattiin Ranskan Pariisissa ja Saksan Kölnissä siten että finaalipelit pelattiin Saksassa. Saksassa oli edellisen kerran pelattu vuonna 2010 ja Ranskassa kisapelejä oli nähty viimeksi niinkin aikaisin kuin 1968. Kisat pelattiin 5.-21.5.2017.

Vuoden 2018 jääkiekon MM-kisat pelattiin Tanskassa Kööpenhaminassa ja Herningissä 4.-20.5.2018. Tanska isännöi ensimmäistä kertaa jääkiekon MM-kisoja. Etelä-Korea puolestaan teki ensiesiintymisensä A-sarjassa MM-kisoissa.

Vuoden 2019 jääkiekon MM-kisat pelattiin Slovakian Ostravassa ja Bratislavassa. Suomi toi näistä kisoista upeasti kolmannen Jääkiekon Maailmanmestaruuden!

..ja vuodesta 2020 eteenpäin

Jääkiekon MM-kisat Suomessa tullaan kokemaan tällä tietoa vuonna 2023, jolloin kisapaikkoina ovat Tampereen uusi UROS LIVE areena ja Hartwall Arena Helsingissä.

  • Jääkiekon MM-kisat 2020 – Sveitsi (Zürich ja Lausanne) PERUTTU!
  • Jääkiekon MM-kisat 2021 – Valko-Venäjä ja Latvia (Minsk ja Riika)
  • Jääkiekon MM-kisat 2023 – Suomi (Tampere ja Helsinki)
  • Jääkiekon MM-kisat 2023 – Venäjä (Pietari)
  • Jääkiekon MM-kisat 2024 – Tsekki (Praha ja Ostrava)
  • Jääkiekon MM-kisat 2025 – Ruotsi ja Tanska (Malmö ja Kööpenhamina)
  • Jääkiekon MM-kisat 2026 – ei vielä päätetty

Sveitsin kisoissa ei tällä kertaa tehty historiaa – tai oikeastaan yhtään mitään. Mutta ehkä taas pian?