Livevedoista on tullut ilmiömäisen suosittuja mobiililaitteiden yleistymisen myötä

Livevedoilla jännitystä ja voittoja

Livevedonlyönti on vedonlyönnin uudempia tulokkaita, vaikka livevedot ovatkin olleet usealla vedonlyöntiyhtiöllä jo pitkään käytössä. Livevedonlyöntiä on nykyään jo lähes jokaisessa lajissa, mutta erityisesti jalkapallon livevedoissa on todella monipuolisesti erilaisia vetokohteita. Voit veikata livevedossa esimerkiksi ottelun seuraavaa maalintekijää, tai toisen puoliajan ensimmäistä pelitapahtumaa. Yksi pelatuimmista kohteista on ”kumpi joukkue tekee seuraavan maalin” -veto, mikä on suositeltava vetomuoto mikäli seuraat ottelua suorana lähetyksenä tai paikan päällä. Livevedonlyönnin edelläkävijät Bet365 ja Unibet tarjoavat omilla sivuillaan rutkasti suoria ottelulähetyksiä erityisesti jalkapallo-otteluihin. Livelähetykset ovatkin oiva tapa seurata ottelun kulkua, ja samalla lyödä pelitapahtumien edetessä livevetoja. Unibet tarjosi esimerkiksi Wimbledonin tennisturnauksessa mahdollisuuden lyödä vetoa jokaisen yksittäisen pisteen voittajasta, joten livevetotarjonta on vuosien varrella kehittynyt huimaa vauhtia. Käytännössä lähes mistä tahansa ottelun pelitapahtumasta voi lyödä vetoa ja tämä jos mikä takaa otteluihin huikean lisälatauksen.

Mobiili Livevedot

Vedonlyönnin suosio mobiili- ja tablettilaitteilla on kasvanut räjähdysmäisesti, johon suurin tekijä on live-vedonlyönti. Live-vedot on tehty helpoksi, sillä voit istua mukavasti katsomossa tai kisastudiossa ja näpytellä samalla mobiililaitteellasi jännitysbetsejä käynnissä olevaan otteluun. Monet peliyhtiöistä Unibetin johdolla tarjoavat nykyään erillisen mobiiliversion tai sovelluksen sivuistaan, jossa vedonlyönti on tehty mobiililaitteille sujuvaksi ja helpoksi. Nykyisin voitkin asettaa samat vedot mobiililla, joihin olisit ennen tarvinnut pääsyn tietokoneelle. Mobiililaitteen välityksellä tehtävät live-vedot sopivatkin tätä nykyä loistavasti jokaisen vedonlyöjän pelipakettiin. Mobiilivetoja tarjoavat lähes kaikki suurimmista peliyhtiöistä, lisätietoa täältä.

Aikainen lunastus pelastaa voittosi

Parhailla vedonlyöntiyhtiöillä on livevedossa käytössään ns. ”Cash-in” -ominaisuus, jolla voit kotiuttaa voittosi jo ennen ottelun päättymistä. Tällä menetelmällä voiton osuus saattaa hivenen pienentyä, mutta samalla minimoit riskit esimerkiksi loppuhetkien maalista, mikä voi mahdollisesti viedä koko voiton käsistäsi. Mikäli olet lyönyt vetoa Chelsean puolesta, ja joukkue johtaa 80 peliminuutin kohdalla 1-0, voit varmistaa voittosi aikaisella lunastuksella. Unibetin Cash-in -lunastusta käyttäessä saat voittosi samantien tilille, joten sen voi sijoittaa vaikka heti lunastuksen jälkeen uudestaan. Saatat huomata, että vastustaja painaa hyökkäyksiään jatkuvasti kohti Chelsean maalia, jolloin voit käyttää lunastuksella saamasi voittosi esimerkiksi vastustajan tasoitusmaaliin. Tasoitusmaalille saat todennäköisesti vielä todella maistuvan kertoimen.

Turvaaminen livevedon paras ominaisuus

Oletetaan, että olet lyönyt Arsenal – Chelsea otteluun Chelsean voittoa kertoimella 3,05. Chelsea tekee ottelun avausmaalin ottelun 65. peliminuutilla, jolloin Arsenalin voitto- ja tasapelikerroin nousee hetkellisesti erittäin korkealle. Tässä vaiheessa sinulla onkin mainio tilanne livevedonlyönnin ansiosta, sillä voit turvata voittosi pelaamalla Arsenalin voittoa ja tasapeliä. Tällä tavalla voit turvata tai parhaassa tapauksessa jopa kasvattaa voittoasi.

Livevedonlyöntiä voikin käyttää monin tavoin hyödykseen. Se tuo turvaa ennen ottelua asetetuille vedoille, jonka ohella livevedot ovat mainio keino saada lisäjännitystä huippuotteluihin. Erityisesti Unibet, Bet365Betsson ja Nordicbet tarjoavat hyvin kattavan pelivalikoiman lähes jokaisen ottelun livevedonlyöntiin, joten kohdevalikoimasta löytyy takuulla jokaiselle adrenaliinin kohottajalle mieluinen vetokohde.

Livevedonlyönti sopii parhaiten otteluihin, joita seuraat joko livelähetyksenä tai paikan päällä. Tällöin saatat pystyä ennakoimaan esimerkiksi ottelun seuraavan maalintekijän, mikäli toinen joukkue hallitsee ottelua selkeästi. Mikä parasta, saat mahtavia elämyksiä kihelmöivän jännittävän livevedolyönnin parissa!

Itse systeemi ja kuinka voiton tuloa ei voi estää

Pelitilejä pitää olla tässä strategiassa mielellään useissa vedonlyöntitoimistoissa, voit toki alottaa vain yhdestä. Voin suositella live-vedonlyöntiin ainakin: Unibet, Bet365, PAF ja NordicBet. Lisää peliyhtiöitä voi katsella täältä.

Avaa toiselle välilehdelle Betfairin live-vedonlyönti. Betfair on vedonlyöntipörssi, jossa pelaajat lyö keskenään vetoo. Siellä on valtavasti pelaajia ja kertoimet muuttuu jatkuvasti. Betfairin kautta näkee todelliset todennäköisyydet ja sitä kautta oikeat kertoimet eri lopputuloksille. Strategia perustuu siihen, että kun huomaat Betfairissa kertoimien muuttuvan johonkin suuntaan, etit muilta vedonlyöntitoimistoilta saman kohteen kertoimen ja jos pystyt pelaamaan suuremmalla kertoimella mitä Betfair näyttää, lyöt voitollisesti vetoa.

Yllä olevassa kuvassa on vasemmalla Unibetin vedonlyönti ja joku ihan random peli, jolla ei ole mitään merkitystä tämän strategian kannalta. Unibet tarjoaa tasapelille kertoimen 1,30. Betfairissa taas ammattivedonlyöjät ovat valmiita pelaamaan kohdetta kertoimella 1,25. Kaikki yli tuon 1,25:n ovat siis ylikertoimia. Pelaamalla jatkuvasti näitä kertoimia voitat pitkässä juoksussa varmasti. Olen itse seurannut ja pelannut näitä kohteita erittäin paljon. Niin kauan kuin peliyhtiöt eivät rajoita pelaamistasi, homma toimii erinomaisesti!

Tee siis näin: seuraat jonkun haluamas ottelun kertoimia samaan aikaan Betfairissa ja toisilla vedonlyöntitoimistoilla. Mieluiten joku ison liigan matsi (esim. Valioliiga), niin saat panosta tarvittaessa sisään kunnolla. Voit seurata ihan mitä tahansa kertoimia maalimääristä kulmapotkuihin ja seuraavasta maalintekijästä tulosvetoihin. Aina kun löydät esim. Unibetilta isomman kertoimet kun mitä Betfairissa on punasella puolella, tee veto oman riskinottokykysi mukaan. Betfairin punainen puoli tarkottaa sitä, että joku haluaa lyödä sillä kertoimella vetoo, mutta Betfairissa kukaan ei tarjoa sille niin hyvää kerrointa sillä hetkellä ts. kyseessä ylikerroin ainakin 95% tapauksista.

Aloita pelaaminen Unibetilla tästä

Muita huomioita

Arbitraasin saa tehtyä tuosta niin, että lyö vetoa Unibetilla lopputuloksen puolesta ja Betfairilla lopputulosta vastaan. Tähän sisältyy muutamia riskejä, kuten se että vedot ei meekkään molemmissa paikoissa läpi. Toisekseen Betfair ottaa komissiota tekemistäsi vedoista.

Välillä löytyy muuten ihan huimia eroja kertoimissa! Tuo 1,30 vs. 1,25 löysin kahden minuutin selaamisella! Oon huomannu että Betsafe on tarjonnu esim. Mestarien liigan pelissä kertoimeks 3,80 kun Betfairissa pelaajat on yrittäny pelata kerrointa 3,40 samaan aikaan! Tuossa on valueta aivan valtavasti!

Tee tilit saman tien eri puljuihin ja pistä strategia toimintaan!