ENCE

ENCE on suomalaisen e-urheilun lippulaiva. CS: GO:ssa ENCE:n joukkue on ollut maailman kärkiryhmää viimeiset kaksi vuotta.

ENCE on suomalaisista e-urheilun organisaatioista menestynein. Sillä on joukkueet Counter-Strike: Global Offensivessa, Starcraft II:ssa, Player Unknown’s Battlegroundissa ja Hearthstone -pelissä. Alkuvuodesta 2020 ENCE on ilmoittanut perustavansa League of Legends -joukkueen pian aloitettavaan Pohjois-Euroopan LoL -liigaan.

ENCE on leimallisesti suomalainen joukkue, kaikki sen pelaajat ovat suomalaisia. Nimi ENCE on kuitenkin ulkolaista perua. Se tulee antiikin kreikkalaisen taruston Enkelados -jättiläissoturilta.

ENCE on parhaiten tunnettu CS:GO -areenoilta, jossa se on kesällä 2018 nousi maailman kärkijoukkueiden ryhmään, ja siellä ENCE on pysynyt viimeiset pari vuotta. HLTV:n (HLTV on uutissivusto, joka seuraa CS: GO:n ammattilaispelejä) maailmanrankingissa ENCE on parhaimmillaan ollut toisena, ja viimeiset puolitoista vuotta se on ollut maailman kymmenen parhaan CS: GO -joukkueen joukossa.

ENCE:n paras saavutus lienee Katowicen Major -turnaus vuonna 2019, jossa se pääsi loppuotteluun asti. Turnausvoitosta olisi ollut saatavilla puolen miljoonan dollarin rahapalkinto, mutta Astralis oli parempi.

Seitsemän vuoden taival

ENCE eSports -organisaatio on perustettu huhtikuussa 2013. Perustajajäsenet olivat Petri ”Procyon” Hämälä, Toni ”Chibulis” Jarkima sekä Teemu ”wabbit” Hiilinen.

Alkuajat olivat ENCE:lle hankalia. Heti perustamisen aikoihin TOOMUCHVIDEOGAMES -niminen joukkue liittyi ENCE:en CS: GO -joukkueeksi, mutta tämä systeemi ei toiminut. Pikapuolin joukkue siirrettiin syrjään ENCE:stä.

Muutamaa kuukautta myöhemmin ENCE jälleen aloitti CS: GO:n parissa. Voittoja tuli paikallisista kisoista ja kansainvälisissä kisoissakin sujui mukavasti, mutta hankaluuksia tuli siitä, että joukkueen miehistö oli epävakaa. Kaiken kaikkiaan peräti 13 pelaajaa pelasi joukkueen riveissä, eikä tämä pitemmän päälle toiminut kunnolla. Jälleen joukkue lopetettiin.

Tammikuussa 2016 ENCE taas palasi pelikentille, ja siitä eteenpäin homma on sujunut hienosti. Uudelleenpaluun jälkeen ENCE perusti joukkueita myös muihin e-urheilun lajeihin.

Yli miljoonan taalan voitot

ENCE:n menestys näkyy rahapuolella. Vuonna 2017 sen liikevaihto oli noin 237 000 euroa, ja vuonna 2018 liikevaihto oli jo 982 000 euroa. Liquipedia.netin mukaan ENCE on voittanut jo yli miljoona dollaria palkintorahoja.

Huhtikuussa 2020 ENCE lippulaivan eli CS: GO -joukkueen kilparosterissa alkuvuodesta 2020 ovat:

tarkka-ampuja, kivääripelaaja Aleksi ”allu” Jalli

pelinsisäinen johtaja, kärkihyökkääjä Miikka ”suNny” Kemppi

tukipelaaja Sami ”xseveN” Laasanen

kärkihyökkääjä Jani ”Aerial” Jussila

tarkka-ampuja Elias ”Jamppi” Olkkonen

kivääripelaaja Jere ”Sergej” Salo

Joukkueen valmentaja on Slaava ”Twista” Räsänen.

Elokuussa 2019 ENCE:n kokoonpanossa kohahti. Kovan tason pelaaja Aleksi ”Aleksib” Virolainen siirrettiin pois kilparyhmästä ja Miikka ”suNny” Kemppi nostettiin tilalle. ENCE perusteli vaihtoa sillä, että se parantaisi joukkueen sisäistä dynamiikkaa.

Muutos oli ENCE:lle pahasta, sillä heti Aleksib:n hyllyttämisen jälkeen joukkueen tulokset painuivat alemmas, maailmanrankingissakin ENCE putosi sijalta viisi sijalle 24. Samalla Virolainen oli vaihtanut OG -joukkueeseen ja helmikuussa OG jo ohitti ENCE:n rankingissa.

ENCE:llä on pitkä lista kovan tason sponsoreita, jotka mahdollistavat ammattimaisen pelaamisen. ENCE:n sponsoreina ovat muun muassa Telia, ASUS, Red Bull, Logitech G ja Wolt.

ENCE:n merkittävimmät saavutukset:

EM – Chicago: Hopeaa

CS:GO Asia Championships 2019: Hopeaa

BLAST Pro Series: Madrid 2019: Kultaa

IEM Major Championship – Katowice 2019: Hopeaa

Assembly Winter 2019: Kultaa

IEM Europe Minor Championship – Katowice 2019: Kultaa

DreamHack Open Winter 2018: Kultaa

Assembly GameXpo 2018: Kultaa

StarSeries & i-League season 6: Kultaa

DreamHack Open Montreal 2018: Hopeaa

Assembly Summer 2018, ASUS ROG SM-kisat: Kultaa

IeSF World Championship 2016: Kultaa

Operation: Kinguin #2 2016: Kultaa

ENCE vedonlyöntikohteena

ENCE e-urheilun vetomarkkinoilla on hieman sama kuin F1 -sarjassa Kimi Räikkönen tai Jokerit KHL:ssä, suomalainen joukkue kansainvälisillä areenoila.

ENCE:n kertoimissa näkyy alkuvuodesta 2020 joukkueen alamäki. Huhtikuun lopulla ENCE on selvä altavastaaja ESL One: Road to Rio – EU -otteluissa.

Hyvä lajituntemus on e-urheilusta betsaaville ollut ENCE:n kohdalla rahanarvoinen taito viime kuukausina. Jos betsaaja on osannut ennakoida Aleksib:n syrjäyttämisen merkityksen joukkeelle, niin ENCE on ollut loistava ohipelikohde viime kuukaudet.

unibet esports

ENCE on kuitenkin edelleen organisaatio, jolla on resursseja ja tietotaitoa. Joukkueen nousu lienee edessä. Tässäkin kohtaa taitavalla eSports -betsaajalla on hyvä paikka lunastuksiin. Milloin hypätä taas ENCE:n kelkkaan on rahanarvoinen kysymys?